Ero sivun ”Musiikintekoon suuntautuneet Linux-jakelut” versioiden välillä

Linux.fista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
(Käyty läpi lista ja viety ajan tasalle.)
(Paranneltu selitystä erillisestä audiokäyttöön tarvittavasta järjestelmästä.)
Rivi 1: Rivi 1:
Musiikin tekemiseen tarvitaan erikoisviritelty Linux-järjestelmä.
Musiikin tekemiseen tarvitaan erikoisviritelty Linux-järjestelmä. Normaalit työpöytäkäyttöön suunnitellut järjestelmät eivät yleensä toimi kovin hyvin: vähintäänkin niistä puuttuvat kaikki tarpeelliset ohjelmat.

Tällaiset järjestelmät rakennetaan tavallisesti jonkin olemassaolevan Linux-version, kuten Ubuntun tai Fedoran päälle. Allaolevaan listaan on koottu muutama suosituin järjestelmä. Lista on järjestetty siten, että ylimpänä ovat aloittelijaystävällisimmät ja ajantasaisimmat jakelut.
Musiikintekoon tarkoitetut erikoisviritellyt järjestelmät rakennetaan tavallisesti jonkin olemassaolevan Linux-version, kuten Ubuntun tai Fedoran päälle. Allaolevaan listaan on koottu muutama suosituin järjestelmä. Lista on järjestetty siten, että ylimpänä ovat aloittelijaystävällisimmät ja ajantasaisimmat jakelut. Kannattaa siis aloittaa alkupäästä, jos on epävarma.

Listan tiedot saattavat olla osin vanhentuneita, koska sitä tarkistetaan vain harvakseltaan. Lista on viimeksi käyty perusteellisesti läpi helmikuussa 2016.
Listan tiedot saattavat olla osin vanhentuneita, koska sitä tarkistetaan vain harvakseltaan. Lista on viimeksi käyty perusteellisesti läpi helmikuussa 2016.

* [http://www.bandshed.net/avlinux/ AV Linux] - Debianista jäädytetty järjestelmä, joka sisältää paljon audiotyöhön sopivia ohjelmia, ja myös lukuisia videoeditoreja. Etenkin Ardour-käyttäjälle hyvin valmis paketti. Mukana tulee lisäksi demoversioita kaupallisista Linux-plugineista. [[XFCE]]-työpöytä. Uusimman julkaistun 6-version tuki on päättynyt, ja sivustolla lupaillaan AV Linux 2016 -versiota.
=== Suositellut jakelut ===
* [http://kxstudio.linuxaudio.org/ KXStudio] - [[Ubuntu | Ubuntun]] ja [[Debian | Debianin]] päälle rakennettu audiojärjestelmä. Tämän hetken eloisimpia ja suosituimpia projekteja AV Linuxin ohella. Kehittäjä on tehnyt muutamia [http://kxstudio.sourceforge.net/KXStudio:Applications todella kiinnostavia ohjelmia] audiotyöaseman hallintaan. Viimeisin versio rakentuu Debian testingin tai Ubuntu 15.10:n päälle. Jakelun sivuilta löytyy [http://kxstudio.linuxaudio.org/Documentation ohjeet myös pitkän tuen versio Ubuntu 14.04:n päälle asentamiseen]. Etenkin äänijärjestelmän hallinta ja sessionhallinta on tässä jakelussa viety helppokäyttöiseen suuntaan omilla asetusohjelmilla.
* [http://www.bandshed.net/avlinux/ AV Linux] - Debianista jäädytetty järjestelmä, joka sisältää paljon audiotyöhön sopivia ohjelmia, ja myös lukuisia videoeditoreja. Etenkin Ardour-käyttäjälle hyvin valmis paketti. Mukana tulee lisäksi demoversioita kaupallisista Linux-plugineista. [[XFCE]]-työpöytä. Uusin julkaistu versio on AV Linux 2016.
* [http://kxstudio.linuxaudio.org/ KXStudio] - [[Ubuntu | Ubuntun]] ja [[Debian | Debianin]] päälle rakennettu audiojärjestelmä. Tämän hetken eloisimpia ja suosituimpia projekteja AV Linuxin ohella. Kehittäjä on tehnyt muutamia [http://kxstudio.sourceforge.net/KXStudio:Applications todella kiinnostavia ohjelmia] audiotyöaseman hallintaan. Viimeisin versio rakentuu Debian testingin tai Ubuntu 15.10:n päälle. Jakelun sivuilta löytyy [http://kxstudio.linuxaudio.org/Documentation ohjeet myös pitkän tuen versio Ubuntu 14.04:n päälle asentamiseen]. Etenkin äänijärjestelmän hallinta ja sessionhallinta on tässä jakelussa viety helppokäyttöiseen suuntaan omilla asetusohjelmilla. Järjestelmä on epäyhteensopiva Ardourin kanssa, eli sitä ei kannata käyttää Ardour-työaseman pohjana.
* [[Ubuntu Studio]] – Ubuntua valmistavan Canonicalin virallisesti tukema Ubuntu-johdannainen studiokäyttöön. Uusin pitkän tuen versio on 14.04 LTS keväältä 2014, ja sitä tuetaan kolmen vuoden ajan. Lisäksi järjestelmästä on 9 kuukauden tuella varustettuja pienversioita. Näistä uusin kirjoitushetkellä 15.10.

=== Muita jakeluja ===
* [https://fedoraproject.org/wiki/Fedora_jam Fedora Jam] – Fedoraan pohjautuva audiojärjestelmä. Wikisivua päivitetty alkuvuodesta 2016.
* [https://fedoraproject.org/wiki/Fedora_jam Fedora Jam] – Fedoraan pohjautuva audiojärjestelmä. Wikisivua päivitetty alkuvuodesta 2016.
* [http://ccrma.stanford.edu/planetccrma/software/ Planet CCRMA] -paketit [[Fedora | Fedoralle]] ja [[CentOS | CentOSille]] on jo yli kymmenen vuoden ikäinen pakettivarasto. Se sisältää musiikintekoon tarvittavia ohjelmia, joita käytetään Stanfordin yliopiston musiikintutkimuksen laitoksella. Päivitetty Toukokuussa 2015. Sisältää paketit Fedora 20, 21, ja 22 -järjestelmille sekä CentOS 5:lle.

Rivi 16: Rivi 18:

== Miksi audiokäyttöön on oltava omat erilliset Linux-järjestelmänsä? ==
== Miksi audiokäyttöön on oltava omat erilliset Linux-järjestelmänsä? ==
[[Kernel|Linux-ydin]] pitää säätää siten, että ääneen liittyvät käskyt käsitellään aina ensiksi, ja muut käskyt vasta sen jälkeen. Lisäksi tarvitaan lukuisia ohjelmia ja apuohjelmia, ja myös laadukkaita ajureita äänikortteja varten. Kaikki tämä on toki mahdollista asentaa ja säätää käsinkin, mutta paljon helpompaa on asentaa valmis Linux-järjestelmä, jossa kaikki nämä asiat on otettu huomioon.
Miksi äänityöasemakäyttöön tarvitaan oma erillinen Linux-järjestelmänsä? Eikö normaali Ubuntu tai Fedora toimi? Pienimuotoiseen harrastelukäyttöön itse asiassa voi toimiakin, mutta mitä suuremmat vaatimukset työasemalta on, sitä varmemmin järjestelmä tarvitsee erillistä virittelyä toimiakseen vakaasti ja ilman että ääneen tulee häiriöitä, kuten rasahduksia.
 
[[Kernel|Linux-ydin]] pitää säätää siten, että ääneen liittyvät käskyt käsitellään aina ensiksi, ja muut käskyt vasta sen jälkeen. Linux-ytimen 3- ja 4-sarja on parantanut ääneen liittyvää suorituskykyä, mutta edelleen erillistä säätämistä tarvitaan ammattitasoisen järjestelmän aikaansaamiseksi. Ytimen virittelyn lisäksi äänityöasemaan tarvitaan lukuisia ohjelmia ja apuohjelmia, sekä myös laadukkaita ajureita äänikortteja varten. Kaikki nämä on paitsi valittava, myös säädettävä toimimaan hyvin yhdessä.
 
Periaatteessa minkä hyvänsä Linux-järjestelmän voi säätää äänikäytössä toimivaksi, mutta valmiit järjestelmät tarjoavat hyvän pohjan aloittaa, ja aikaa säästyy itse asiaan, eli musiikin tekemiseen.
 
{{Malline:Musiikinteko}}
{{Malline:Musiikinteko}}

Versio 11. joulukuuta 2016 kello 01.13

Musiikin tekemiseen tarvitaan erikoisviritelty Linux-järjestelmä. Normaalit työpöytäkäyttöön suunnitellut järjestelmät eivät yleensä toimi kovin hyvin: vähintäänkin niistä puuttuvat kaikki tarpeelliset ohjelmat.

Musiikintekoon tarkoitetut erikoisviritellyt järjestelmät rakennetaan tavallisesti jonkin olemassaolevan Linux-version, kuten Ubuntun tai Fedoran päälle. Allaolevaan listaan on koottu muutama suosituin järjestelmä. Lista on järjestetty siten, että ylimpänä ovat aloittelijaystävällisimmät ja ajantasaisimmat jakelut. Kannattaa siis aloittaa alkupäästä, jos on epävarma.

Listan tiedot saattavat olla osin vanhentuneita, koska sitä tarkistetaan vain harvakseltaan. Lista on viimeksi käyty perusteellisesti läpi helmikuussa 2016.

Suositellut jakelut

  • AV Linux - Debianista jäädytetty järjestelmä, joka sisältää paljon audiotyöhön sopivia ohjelmia, ja myös lukuisia videoeditoreja. Etenkin Ardour-käyttäjälle hyvin valmis paketti. Mukana tulee lisäksi demoversioita kaupallisista Linux-plugineista. XFCE-työpöytä. Uusin julkaistu versio on AV Linux 2016.
  • KXStudio - Ubuntun ja Debianin päälle rakennettu audiojärjestelmä. Tämän hetken eloisimpia ja suosituimpia projekteja AV Linuxin ohella. Kehittäjä on tehnyt muutamia todella kiinnostavia ohjelmia audiotyöaseman hallintaan. Viimeisin versio rakentuu Debian testingin tai Ubuntu 15.10:n päälle. Jakelun sivuilta löytyy ohjeet myös pitkän tuen versio Ubuntu 14.04:n päälle asentamiseen. Etenkin äänijärjestelmän hallinta ja sessionhallinta on tässä jakelussa viety helppokäyttöiseen suuntaan omilla asetusohjelmilla. Järjestelmä on epäyhteensopiva Ardourin kanssa, eli sitä ei kannata käyttää Ardour-työaseman pohjana.
  • Ubuntu Studio – Ubuntua valmistavan Canonicalin virallisesti tukema Ubuntu-johdannainen studiokäyttöön. Uusin pitkän tuen versio on 14.04 LTS keväältä 2014, ja sitä tuetaan kolmen vuoden ajan. Lisäksi järjestelmästä on 9 kuukauden tuella varustettuja pienversioita. Näistä uusin kirjoitushetkellä 15.10.

Muita jakeluja

  • Fedora Jam – Fedoraan pohjautuva audiojärjestelmä. Wikisivua päivitetty alkuvuodesta 2016.
  • Planet CCRMA -paketit Fedoralle ja CentOSille on jo yli kymmenen vuoden ikäinen pakettivarasto. Se sisältää musiikintekoon tarvittavia ohjelmia, joita käytetään Stanfordin yliopiston musiikintutkimuksen laitoksella. Päivitetty Toukokuussa 2015. Sisältää paketit Fedora 20, 21, ja 22 -järjestelmille sekä CentOS 5:lle.
  • Io.Gnu/Linux - Ranskalainen Linux-jakelu. Enlightenment-työpöytä, ja raisut nettisivut. Uusin versio maaliskuulta 2015.
  • Musix - argentiinalainen multimediajärjestelmä, erikseen koneelle asennettava. Sivut ovat suurimmaksi osaksi espanjaksi, mutta vakaa versio löytyy: se on pari vuotta sitten julkaistu 3.0.1.
  • TangoStudio - Tangostudio asennetaan Debian 7:n päälle erillisen repositoryn kautta. Projektin tekijä on ilmoittanut hankkeen lopettamisesta.

Vastaava listaus löytyy myös Linux Audio -wikistä. Siinä olevat tiedot eroavat joiltain osin tämän listauksen tiedoista, koska päivittäjiä kummallakaan listalla ei liian paljon ole.

Miksi audiokäyttöön on oltava omat erilliset Linux-järjestelmänsä?

Miksi äänityöasemakäyttöön tarvitaan oma erillinen Linux-järjestelmänsä? Eikö normaali Ubuntu tai Fedora toimi? Pienimuotoiseen harrastelukäyttöön itse asiassa voi toimiakin, mutta mitä suuremmat vaatimukset työasemalta on, sitä varmemmin järjestelmä tarvitsee erillistä virittelyä toimiakseen vakaasti ja ilman että ääneen tulee häiriöitä, kuten rasahduksia.

Linux-ydin pitää säätää siten, että ääneen liittyvät käskyt käsitellään aina ensiksi, ja muut käskyt vasta sen jälkeen. Linux-ytimen 3- ja 4-sarja on parantanut ääneen liittyvää suorituskykyä, mutta edelleen erillistä säätämistä tarvitaan ammattitasoisen järjestelmän aikaansaamiseksi. Ytimen virittelyn lisäksi äänityöasemaan tarvitaan lukuisia ohjelmia ja apuohjelmia, sekä myös laadukkaita ajureita äänikortteja varten. Kaikki nämä on paitsi valittava, myös säädettävä toimimaan hyvin yhdessä.

Periaatteessa minkä hyvänsä Linux-järjestelmän voi säätää äänikäytössä toimivaksi, mutta valmiit järjestelmät tarjoavat hyvän pohjan aloittaa, ja aikaa säästyy itse asiaan, eli musiikin tekemiseen.

v  k  m
Musiikintekoon liittyvät artikkelit
 Yleiset  Johdanto musiikintekoon Linuxilla | Jakelut | Jack
 Sekvensserit, DAW:it, nuotinnus, sävellys  Ardour | Qtractor | Rosegarden | Nuotinnus- ja sävellysohjelmat | Trakkerit | Kaupalliset ohjelmistot
 Syntetisaattorit, samplerit, rumpukoneet  ZynAddSubFX | SetBFree | Hydrogen | LinuxSampler
 Plugin-formaatit  LADSPA | DSSI | LV2 | Linux VST | Windows VST
  Pluginit Taajuusanalysaattorityökalut Laaja lista musiikinteko-ohjelmista