Ero sivun ”Verkkokäynnistys” versioiden välillä

Linux.fista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
p (Luokka:Etäkäyttö)
(väliotsikot, eri muotoilut, ei pelkästään koulu)
Rivi 1: Rivi 1:
Kovalevyttömään (ja niin ollen lähes 0-ylläpitoa vaativaan) päätteeseen voidaan ladata käyttöjärjestelmä sovelluksineen '''verkkokäynnistyksen''' kautta: pieni ohjelma verkkokortin EPROM/Flash-piirillä, kovalevyllä tai irtomedialla lataa varsinaisen käynnistyslataimen verkosta ja tämä puolestaan [[kernel]]in, [[initrd]]:n ja tarvittavat muut osat käyttöjärjestelmää. "Pääte" voi olla [[X-pääte]] tai käynnistyksen jälkeen itsenäisesti käytettävä kone.
'''Verkkokäynnistyksen''' avulla voidaan tietokoneen tai päätteen ohjelmistot ladata palvelimelta kiintolevyn sijaan. Näin yksittäisiä koneita ei juurikaan tarvitse ylläpitää, mikä on eduksi esimerkiksi kouluissa, kirjastoissa ja virastoissa.


Verkkokäynnistyksen ja [[NFS|NFS:n]] avulla voidaan luoda varmatoimisia helposti ylläpidettäviä päätteitä esimerkiksi [[:Luokka:Linux kouluissa|koulukäyttöön]]. Päätteen avulla voidaan käyttää kaikkia sovelluksia peleistä kuvankäsittelyyn. Mahdollista koneen omaa kiintolevyä voi käyttää [[swap|sivutukseen]] ja väliaikaistiedostoille (/tmp).
Yleensä verkkokäynnistystä käytetään [[Linux-pääteympäristö|X-pääteympäristössä]], missä myös sovellusohjelmat ajetaan palvelimella, mutta haluttaessa myös tavalliset työasemat voidaan käynnistää verkosta. Kummassakaan tapauksessa kone ei tarvitse omaa kiintolevyä, joskin sellaisen käyttö (esimerkiksi väliaikaistilastoille) on joskus tarkoituksenmukaista.


Verkkokortilla saattaa valmiiksi olla PXE-ohjelma ("Pre-Boot Execution Environment"), jolloin asiakaskoneella ei tarvitse kuin aktivoida tämä vaihtoehto BIOS:sta kiintolevybootin sijaan. Lähiverkossa tulee olla tarkoitukseen säädetty [[DHCP]]-palvelin, sekä [[tftp]]-palvelin, jolla on asiakaskoneen tarvitsemat ojelmistot.
== Käynnistysohjelma ==
 
Verkkokäynnistyksessä pieni ohjelma verkkokortin [[EPROM]]/[[Flash-muisti|Flash]]-piirillä, kovalevyllä tai irtomedialla lataa varsinaisen käynnistyslataimen verkosta ja tämä puolestaan [[kernel]]in, [[initrd]]:n ja tarvittavat muut osat käyttöjärjestelmää.
 
Verkkokortilla saattaa valmiiksi olla [[PXE]]-ohjelma ("Pre-Boot Execution Environment"), jolloin asiakaskoneella ei tarvitse kuin aktivoida tämä vaihtoehto BIOS:sta kiintolevybootin sijaan.


Verkkokäynnistykseen on myös muita ohjelmistoja, mm. vapaa [[Etherboot]] ja [[ndiswrapper]]ia käyttävä [[Netboot]], joita voi joko ladata verkkokortin PROM/Flash-piirille tai muulle boottimedialle. Koska ohjelman pitää sisältää verkkokortin ajuri (eikä EPROM-piirille juurikaan mahdu vaihtoehtoisia ajureita), etherboot- tai netboot-ohjelma on haettava mallikohtaisesti. Tähän tarkoitukseen löytyy verkosta [http://rom-o-matic.net/ Rom-O-Matic], joka luo lennossa halutun tiedoston asennukseen sopivassa muodossa.
Verkkokäynnistykseen on myös muita ohjelmistoja, mm. vapaa [[Etherboot]] ja [[ndiswrapper]]ia käyttävä [[Netboot]], joita voi joko ladata verkkokortin PROM/Flash-piirille tai muulle boottimedialle. Koska ohjelman pitää sisältää verkkokortin ajuri (eikä EPROM-piirille juurikaan mahdu vaihtoehtoisia ajureita), etherboot- tai netboot-ohjelma on haettava mallikohtaisesti. Tähän tarkoitukseen löytyy verkosta [http://rom-o-matic.net/ Rom-O-Matic], joka luo lennossa halutun tiedoston asennukseen sopivassa muodossa.


PXE-käynnistyksen kautta ladattavaan käyttöliittymään voit tutustua [http://easybox.fi/easybox2/index.php?page=ui&lang=fi Easyboxin käyttöliittymädemon] avulla.
PXE-käynnistyksen kautta ladattavaan käyttöliittymään voit tutustua [http://easybox.fi/easybox2/index.php?page=ui&lang=fi Easyboxin käyttöliittymädemon] avulla.
== Palvelimet ==
Pienessä verkossa kaikki tarvittavat palvelimet voi asentaa tavalliseen työasemaan (esim. pöytä-PC:hen), jonka käyttöä voi jatkaa entisellään. Tarvittavat palvelimet sisältyvät kaikkiin yleiskäyttöisiin Linux-jakeluihin eivätkä ne juurikaan rasita konetta. Jos päätteitä on enemmän kuin kourallinen ja sovellusohjelmat ajetaan palvelimella, palvelimen tulee olla riittävän suorituskykyinen, mutta mitään kummallista siltä ei silloinkaan vaadita. Useampaa palvelinta voi käyttää kuorman jakamiseksi ja pidempien palvelukatkoksien välttämiseksi.
Verkkokäynnistys vaatii [[DHCP]]-palvelimen, joka on säädetty kertomaan mistä pääte tai työasema voi hakea käyttöjärjestelmänsä, sekä [[tftp|TFTP]]-palvelimen, jolta käyttöjärjestelmä haetaan (TFTP:n sijaan voi [[etherboot]]illa käyttää kehittyneempiä protokollia). Jos kyseessä on X-pääte, tarvitaan myös sovelluspalvelin, jolla sovellusohjelmat ajetaan, jos taas kyseessä on työasema, vaaditaan [[NFS]]-palvelin tai vastaava, joka jakaa kotihakemistot, sovellusohjelmat yms.
== Käyttökohteet ==
Verkkokäynnistyksen ja [[NFS|NFS:n]] avulla voidaan luoda varmatoimisia ja lähes ylläpitovapaita [[X-pääte|X-päätteitä]] ja helpottaa huomattavasti yksittäisten työasemien ylläpitoa. Ylläpito helpottuu varsinkin silloin, kun tarvitaan paljon samantyyppisiä koneita, kuten esimerkiksi kouluissa, kirjastoissa ja virastoissa.
X-päätteen avulla voidaan käyttää kaikkia sovelluksia peleistä kuvankäsittelyyn. Yksi tehokas PC selviää hyvin palvelimena kahdellekymmenelle päätteelle kohtuullisen vaativassakin käytössä.<!-- nykyinen LTSP-dokumentointi sanoo 4 Gt:n riittävän 20 päätteelle normaalikäytössä - luultavasti hiukan vanhentunut tieto -->
Kuvankäsittely, ja varsinkin videoeditointi, vaatii nopeata verkkoa ja kohtuullisen hyvää näyttökorttia. Tällaisessa käytössä ohjelman ajaminen paikallisesti voi olla eduksi, jolloin päätteen sijaan voi käyttää työasemaa ja koneen omaa kiintolevyä voi käyttää [[swap|sivutukseen]] ja väliaikaistiedostoille (/tmp). Silloinkin ohjelmistot voivat olla palvelimella, jolloin työasemassa ei tarvitse ylläpitää kuin itse laitteistoa.


==Katso myös==
==Katso myös==

Versio 21. maaliskuuta 2012 kello 11.23

Verkkokäynnistyksen avulla voidaan tietokoneen tai päätteen ohjelmistot ladata palvelimelta kiintolevyn sijaan. Näin yksittäisiä koneita ei juurikaan tarvitse ylläpitää, mikä on eduksi esimerkiksi kouluissa, kirjastoissa ja virastoissa.

Yleensä verkkokäynnistystä käytetään X-pääteympäristössä, missä myös sovellusohjelmat ajetaan palvelimella, mutta haluttaessa myös tavalliset työasemat voidaan käynnistää verkosta. Kummassakaan tapauksessa kone ei tarvitse omaa kiintolevyä, joskin sellaisen käyttö (esimerkiksi väliaikaistilastoille) on joskus tarkoituksenmukaista.

Käynnistysohjelma

Verkkokäynnistyksessä pieni ohjelma verkkokortin EPROM/Flash-piirillä, kovalevyllä tai irtomedialla lataa varsinaisen käynnistyslataimen verkosta ja tämä puolestaan kernelin, initrd:n ja tarvittavat muut osat käyttöjärjestelmää.

Verkkokortilla saattaa valmiiksi olla PXE-ohjelma ("Pre-Boot Execution Environment"), jolloin asiakaskoneella ei tarvitse kuin aktivoida tämä vaihtoehto BIOS:sta kiintolevybootin sijaan.

Verkkokäynnistykseen on myös muita ohjelmistoja, mm. vapaa Etherboot ja ndiswrapperia käyttävä Netboot, joita voi joko ladata verkkokortin PROM/Flash-piirille tai muulle boottimedialle. Koska ohjelman pitää sisältää verkkokortin ajuri (eikä EPROM-piirille juurikaan mahdu vaihtoehtoisia ajureita), etherboot- tai netboot-ohjelma on haettava mallikohtaisesti. Tähän tarkoitukseen löytyy verkosta Rom-O-Matic, joka luo lennossa halutun tiedoston asennukseen sopivassa muodossa.

PXE-käynnistyksen kautta ladattavaan käyttöliittymään voit tutustua Easyboxin käyttöliittymädemon avulla.

Palvelimet

Pienessä verkossa kaikki tarvittavat palvelimet voi asentaa tavalliseen työasemaan (esim. pöytä-PC:hen), jonka käyttöä voi jatkaa entisellään. Tarvittavat palvelimet sisältyvät kaikkiin yleiskäyttöisiin Linux-jakeluihin eivätkä ne juurikaan rasita konetta. Jos päätteitä on enemmän kuin kourallinen ja sovellusohjelmat ajetaan palvelimella, palvelimen tulee olla riittävän suorituskykyinen, mutta mitään kummallista siltä ei silloinkaan vaadita. Useampaa palvelinta voi käyttää kuorman jakamiseksi ja pidempien palvelukatkoksien välttämiseksi.

Verkkokäynnistys vaatii DHCP-palvelimen, joka on säädetty kertomaan mistä pääte tai työasema voi hakea käyttöjärjestelmänsä, sekä TFTP-palvelimen, jolta käyttöjärjestelmä haetaan (TFTP:n sijaan voi etherbootilla käyttää kehittyneempiä protokollia). Jos kyseessä on X-pääte, tarvitaan myös sovelluspalvelin, jolla sovellusohjelmat ajetaan, jos taas kyseessä on työasema, vaaditaan NFS-palvelin tai vastaava, joka jakaa kotihakemistot, sovellusohjelmat yms.

Käyttökohteet

Verkkokäynnistyksen ja NFS:n avulla voidaan luoda varmatoimisia ja lähes ylläpitovapaita X-päätteitä ja helpottaa huomattavasti yksittäisten työasemien ylläpitoa. Ylläpito helpottuu varsinkin silloin, kun tarvitaan paljon samantyyppisiä koneita, kuten esimerkiksi kouluissa, kirjastoissa ja virastoissa.

X-päätteen avulla voidaan käyttää kaikkia sovelluksia peleistä kuvankäsittelyyn. Yksi tehokas PC selviää hyvin palvelimena kahdellekymmenelle päätteelle kohtuullisen vaativassakin käytössä.

Kuvankäsittely, ja varsinkin videoeditointi, vaatii nopeata verkkoa ja kohtuullisen hyvää näyttökorttia. Tällaisessa käytössä ohjelman ajaminen paikallisesti voi olla eduksi, jolloin päätteen sijaan voi käyttää työasemaa ja koneen omaa kiintolevyä voi käyttää sivutukseen ja väliaikaistiedostoille (/tmp). Silloinkin ohjelmistot voivat olla palvelimella, jolloin työasemassa ei tarvitse ylläpitää kuin itse laitteistoa.

Katso myös

Aiheesta muualla

Aiheesta kertovia linkkejä löytyy Googlen avulla useita.

Noudettu kohteesta ”https://www.linux.fi/w/index.php?title=Verkkokäynnistys&oldid=35815”