Ero sivun ”Jakelun valinta” versioiden välillä

Linux.fista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
 
p (siirsi sivun ”Aloittelijalle/Jakelupaketin valinta” uudelle nimelle ”Kyrpä”)
(ei mitään eroa)

Versio 14. helmikuuta 2007 kello 10.49

On olemassa satoja erilaisia jakelupaketteja (nk. distroja), joista osa on suunnattu aloittelijoille, osa kokeneemmille käyttäjille ja osa esimerkiksi palomuurikoneeseen. Parasta jakelupakettia ei voi nimetä, mutta tässä on lista yleisimmistä perustietoineen. Jakelupakettien hankkimiseen ohjeita löydät täältä.

Debian

Yksi vanhimmista Linux-jakeluista. Debianin vakaus- ja avoimuusvaatimukset ovat erittäin tiukat, minkä johdosta ohjelmien versiot eivät aina ole aivan uusimpia. Toisaalta isompia päivityksiä jotka sitten voisivat vaatia säätämistä ei tule kovinkaan usein. Asennus on tekstipohjainen mutta melko helppo. Debiania käytetään paljon myös palvelimissa. Nykyään aloittelijoille suositellaan Debianin sijaan Ubuntua joka on Debian-pohjainen.

Gentoo

Maineeltaan gurujen jakelupaketti. Asennusohjelma on vielä betavaiheessa ja asennus kestää pitkään sillä lähes kaikki käännetään lähdekoodista. Asennus tosin on melko helppo laadukasta suomenkielistä asennusohjetta seuraten, ja asennuksen aikana on mahdollisuus oppia paljon Linuxin perusteista. Aloittelijalle asennus kuitenkin luultavasti liian vaikea mikäli tuttavapiirissä ei ole osaavaa kaveria auttamaan asennuksessa. Paketteja hallitsee Portage, joka on yksi laajimmista ja sisältää ohjelmista uusia versioita.

SuSE / OpenSuSE

SuSE on nykyään kaupallinen jakelu, mutta siitä on tehty yhteisöpohjainen OpenSuSE. Asennus onnistuu täysin graafisesti. OpenSuSE:n mukana tulevalla YaST:illa onnistuu myös muu järjestelmän hallinta graafisesti, mikä monissa muissa jakeluissa vaatisi komentorivin käyttöä. Oletustyöpöytänä GNOME

Ubuntu

Ubuntu on melko tuore, mutta runsaasti suosiota saanut Debian-pohjainen jakelupaketti. Asennus on täysin graafinen ja koostuu vain muutamasta vaiheesta, ja perusohjelmat asentuvat suoraan. Käyttäjäyhteisö on jo melko laaja, joten apuakin löytyy. Ubuntun suomalaisen käyttäjäyhteisön kotisivuilta saa apua myös suomeksi. Debianille tehdyt ohjeet ja paketit toimivat myös usein suoraan. Ubuntun voi tilata myös täysin ilmaiseksi suoraan kotiin, mikäli ei satu omistamaan polttavaa CD-asemaa ja nopeaa nettiyhteyttä. Oletustyöpöytänä GNOME, mutta KDE on mahdollista valita asentamalla Kubuntu (toki KDE löytyy myös paketinhallinnasta).

Mandriva

Mandriva on yksi suurimmista ja vanhimmista edelleen kehitettävistä jakeluista. Nimi Mandriva tosin on ollut vasta vuodesta 2005, kun aikaisemmat MandrakeLinux ja Conectiva yhdistivät voimavaransa. Mandriva on tunnettu helppokäyttöisyydestään joten se sopii aloittelijoille erinomaisesti. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että edistyksellisempi käyttö olisi jotenkin estetty, vaan sillä voidaan hoitaa myös hyvinkin vaativia tehtäviä.

Jakelusta on saatavilla paitsi ilmainen perusversio, myös erisuuruiseen kuukausi- tai vuosimaksuun perustuva MandrivaClub, johon sisältyy lisäohjelmia ja -palveluita.

Paketinhallinta on vastaavanlainen kuin muissakin jakeluissa ja käyttää rpm-paketteja. Sitä voidaan käyttää joko komentorivipohjaisesti (URPMI), tai graafisen käyttöliittymän kautta.

Fedora Core

Fedora Core on kaupallisesti kaikkein menestyneimmän Linux-jakelun, Red Hat Enterprise Linuxin sisarjakelu. RHEL:n rinnalla Fedoraa pidetään kaupallisissa piireissä standardina, minkä vuoksi kaupalliset Linux-ohjelmat taataan yleensä toimivaksi juuri Fedora Corella. Fedoraa jaellaan dvd:nä ja viiden cd:n kasana. Mukana tulee paljolti ohjelmia, mukaanlukien Eclipse-java-kehitysympäristö sekä KDE ja GNOME-työpöydät (joista GNOME oletuksena). Fedoran asennus hoituu helposti graafisella Anacondalla.