Aloittelijalle
Linuxia on aiemmin pidetty aloittelijoille vaikeana järjestelmänä. Nykyään tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, kunhan on valmis opiskelemaan hieman uuden järjestelmän perusteita. Koska monet, jotka kokeilevat Linuxia ovat Windows-käyttäjiä, tässä ohjeessa lähdetään siitä liikkeelle. Käytännössä kaikki mitä muilla käyttöjärjestelmillä on mahdollista tehdä ja käyttää, verkkoselaimista, tuottavuussovelluksiin ja pelaamiseen asti on mahdollista Linux-jakeluiden kanssa.
Linux-maailmaan tutustuessa on hyvä pitää mielessä, että Linux on suunniteltu eri lähtökohdista kuin esimerkiksi Windows tai macOS, ja jotkin asiat hoidetaan eri tavalla. Perusteiden opettelu saattaa tuntua turhauttavalta, mutta tulee maksamaan itsensä takaisin moninkertaisena myöhemmin. Ei kukaan ole tietokoneita muillakaan käyttöjärjestelmillä oppinut päivässä tehokkaasti käyttämään. Mutta siinä missä Windowsin ja macOS:n tutuiksi tulleet rakenteet ja käyttöliittymä voivat muuttua radikaalisti, jopa seuraavassa versiossa, Linux-jakelun käyttäjällä on vapaus valita mieluisensa käyttöliittymä, jota ei sanele kukaan muu kuin käyttäjä itse.
Linuxissa käyttäjä hallitsee järjestelmäänsä, ei toisinpäin.
Haluan asentaa koneelleni Linuxin! Mitä minun tulee tehdä?
Jotta uuden käyttöjärjestelmän käyttöönotto onnistuisi mahdollisimman kivuttomasti, on aluksi hyvä ottaa selvää perusasioista. Lue tämä sivu läpi ja selaile muutenkin tätä wikiä ja muita Linux-aiheisia sivustoja.
Kun lähdet asentamaan koneellesi Linuxia, sinun on ensin päätettävä, minkä jakelun asennat. Jakelu on kokoelma ohjelmistoja, jossa on paitsi Linux-ydin myös muut tarvittavat ohjelmistot ja työkalut. Tässä artikkelissa on esitelty lyhyesti yleisimpiä jakeluita, joiden väliltä valinta kannattaa tehdä. Parasta jakelua ei ole mahdollista sanoa, vaan valinta on lähinnä mielipidekysymys.
Käydään kuitenkin aluksi lyhyesti läpi Linux-käyttöjärjestelmän perusteet, jotta Linuxin asentaminen ei aiheuttaisi suurta "kulttuurishokkia".
Linux-järjestelmän perusteita
Jotta uudenlaisen käyttöjärjestelmän käyttö onnistuisi tehokkaasti, on hyvä tietää jotain sen perusrakenteesta.
Monen käyttäjän järjestelmä
Linux on alusta lähtien tehty monen käyttäjän järjestelmäksi, jolloin jokaisella käyttäjällä on oma käyttäjätunnus, salasana ja kotihakemisto sekä kotihakemistossaan omat asetuksensa. Käyttäjätunnuksia voi luoda myös erikoiskäyttöön, esimerkiksi niin, että erikoisempia asetuksia tai uusia ohjelmia kokeilee ensin testitunnuksella, ilman pelkoa varsinaisten käyttäjien säätöjen sekoittumisesta.
Tavallisella käyttäjällä ei ole kirjoitusoikeuksia muualle tiedostojärjestelmään kuin omaan kotihakemistoon (sekä esim. tilapäistiedostojen hakemistoon, johon yleensä ei kosketa käsin). Siten esimerkiksi ohjelmien asentaminen koko järjestelmään (kaikkien käyttäjien käytettäväksi) ei onnistu, vaan ylläpitotoimenpiteisiin käytetään pääkäyttäjän (root) käyttäjätunnusta tai sudo-ohjelmaa, joka suorittaa komennot pääkäyttäjänä. Tällainen järjestelmä on tietoturvan kannalta hyvä, sillä mahdolliset haittaohjelmat voivat suoraan saastuttaa vain käyttäjän oman kotihakemiston. Lisäksi se hankaloittaa virusten ja muiden haittaohjelmien leviämistä. Korkeintaan organisaatiokäyttäjät tarvitsevat erillisen virustorjuntaohjelmiston, kunhan jakelu on päivitetty ja ajantasalla.
Lisätietoja löytyy artikkeleista käyttäjä ja tiedoston oikeudet. Katso myös tietoturva.
Hakemistorakenne
- Pääartikkeli: Hakemistorakenne
Linuxissa ei käytetä Windowsin tapaa ryhmitellä hakemistoja levyosioiden (esim. C:, D: jne.) alle, vaan käytetään yhtä hakemistopuuta, joka alkaa juurihakemistosta (/). Toki juurihakemisto sijaitsee jollain levyosiolla, mutta siihen voidaan myös liittää muita levyosioita. Usein esimerkiksi käyttäjien kotihakemistot sisältävä home-hakemisto on oma levyosionsa, jolloin esimerkiksi jakelun vaihtuessa on helppo säilyttää henkilökohtaiset tiedostot ja asetukset.
Tavallisesti käyttäjä tallentaa kaikki omat tiedostonsa kotihakemistoonsa alihakemistoineen (ohjelmat saattavat lisäksi käyttää joitakin muita hakemistoja, esim. /tmp väliaikaistiedostoille). Muualle järjestelmään tallennetaan tiedostoja vain pääkäyttäjänä esimerkiksi asennettaessa uusia ohjelmia.
Jokaisella tiedostolla on myös tiedostokohtaiset oikeudet, jotka kertovat esimerkiksi kuka käyttäjä omistaa tiedoston ja ketkä saavat lukea sitä.
Lisätietoja tiedostojen oikeuksista löytyy artikkelista tiedoston oikeudet.
Järjestelmän ydin
Linux-järjestelmän ytimenä (engl. kernel) on varsinainen Linux, jonka kehityksen aloitti suomalainen Linus Torvalds. Se hoitaa matalan tason kommunikoinnin laitteiden kanssa, jolloin tavallisten ohjelmien ei tarvitse huolehtia siitä. Muinoin Linuxissa piti kääntää ydin lähdekoodista, mutta nykyään tätä ei tarvitse tehdä jakeluiden paketinhallintajärjestelmien tarjotessa uusia ytimiä valmiiksi käännettyinä.
Ytimessä ovat kaikki käytettävät ajurit, joten mikäli jokin oheislaite ei toimi, sille on asennettava ajurimoduuli jakelun paketinhallinnasta, joskin ajurin kääntäminen ytimeen itse on myös mahdollista. Joskus voidaan käyttää myös binääriajureita, joita ei levitetä lähdekoodimuodossa (esim. jotkin näytönohjaimien ajurit).
Ytimessä ajurit (ja muutkin sen osat) voivat olla käännetyt joko suoraan ytimeen tai erilliseksi moduuliksi. Moduuleja käytetään usein esimerkiksi laiteajurien yhteydessä ja niitä voidaan ajon aikana ladata käyttöön tai poistaa käytöstä.
Graafinen käyttöliittymä
Linuxissa graafinen käyttöliittymä koostuu monesta osasta, kuten Waylandista, ikkunanhallintaohjelmasta sekä graafisista ohjelmista (kuten Firefox ja GIMP). Yleensä jakelut sisältävät myös työpöytäympäristön, jonka mukana tulee yleensä myös ikkunanhallintaohjelma. Työpöytäympäristö ei kuitenkaan ole elintärkeä osa graafisen käyttöliittymän toiminnalle.
Linuxin muokattavuus antaa mahdollisuuden valita eri työpöytäympäristöjen välillä. Yleisimmät työpöytäympäristöt ovat GNOME ja KDE Plasma, joiden kesken aloittelijan on yleensä tehtävä valinta. Joidenkin jakeluiden mukana tulee oletustyöpöytäympäristönä GNOME, toisten KDE Plasma (toki myös toisen työpöytäympäristön asennus on yleensä tehty helpoksi). Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että GNOME on selkeämpi, yksinkertaisempi ja jonkin verran vakaampi, KDE Plasma taas on monipuolisempi, muokattavampi ja jossain määrin sekavampi. GNOME pyrkii käyttöliittymän selkeyttämiseen ja perusominaisuuksien luotettavaan toimintaan, KDE Plasma uusien ominaisuuksien ja asetusmahdollisuuksien lisäämiseen. Työpöytäympäristöihin voit myös tutustua lukemalla artikkelit GNOME tutuksi ja KDE tutuksi.
Komentorivi käyttöliittymä
- Aloittelijalle suunnatut ohjeet komentorivin käyttöön löytyvät artikkelista Komentorivin perusteet.
Monet aloittelevat Linux-käyttäjät pelkäävät aluksi komentorivin käyttämistä. Tämä on normaalia, sillä Windows-järjestelmässä komentoriviä ei yleensä käytetä juuri mihinkään. Linuxissakin suurin osa perustoimista onnistuu graafisesti, mutta komentorivi on tästä huolimatta hyödyllinen sen käytön nopeuden ja suoraviivaisuuden ansiosta. Huomioitavaa on myös, että monissa ongelmatapauksissa ohjeet on tehty komentoriville; komentojen kirjoittaminen on huomattavasti helpompaa kuin vastaavan neuvominen valikkoja selaten. Lopulta on kuitenkin käyttäjän valittavissa haluaako komentoriviä käyttää vai ei.
Vinkkejä komentorivin käyttöön artikkelissa komentorivivinkkejä.
Mikä on jakelu?
- Pääartikkeli: Jakelu
Jakelu on kokoelma ohjelmistoja, jotka yhdessä muodostavat käyttöjärjestelmän. Jakeluissa on kattauksena jakelun valitsemat ohjelmistot, jotka he paketoivat haluamallaan tavalla. Ohjelmistovalikoima on kuitenkin keskeisiltä osiltaan sama tai samantapainen useimmissa yleiskäyttöisissä jakeluissa ja paketointitapa yksi muutamasta eri järjestelmästä.
Linux itsessään on pelkkä käyttöjärjestelmän ydin, joka hoitaa käyttöjärjestelmän matalimman tason tehtävät, kuten laitteiston suoran käskyttämisen. Pelkällä ytimellä (engl. kernel) ei tavallinen käyttäjä tee mitään. Jotta saataisiin aikaan toimiva käyttöjärjestelmä tarvitaan ytimen ympärille perusohjelmistot. Tällaisia ovat mm. käynnistyslatain GRUB ja taustapalveluja hoitava systemd. Nämä ja lukuisat muut ohjelmat tulevat jakeluiden mukana.
Minkä jakelun asentaisin?
- Pääartikkeli: Suositeltavat jakelut
On olemassa satoja eri jakeluita, joista kymmenkunta on suhteellisen laajalle levinneitä. Parasta jakelua ei voida yksiselitteisesti sanoa, mutta voit katsoa Suositeltavat jakelut -artikkelin.
Onko jakelu suomenkielinen?
Useimmat jakelut ovat aina monikielisiä. Jakelua voi pitää suomenkielisenä, jos sen asennusohjelma on käännetty suomeksi, se sisältää yleisen kielituen, eikä keskeisten työkalujen tai keskeisten sovellusten joukossa ole suomentamattomia ohjelmia. Käytännössä kaikki yleisimmin käytössä olevat jakelut on mahdollista asentaa suomenkielisinä, lukuisten jakeluiden käyttäessä Calamares- tai Anaconda-asennusohjelmia.
Jakeluissa käytetään pääosin samoja ohjelmistoja, jotka on käännetty ohjelmistojen omissa kehitysprojekteissa. Yleensä jakelut eivät käännä muuta kuin omia asennus- ja hallintatyökalujaan. Tästä johtuen jakelut ovat yleensä (asennusohjelmaa lukuun ottamatta) yhtä suomenkielisiä.
Yleensä ensisijaisesti käytettävä kieli valitaan jakelun asennuksen aikana. Myöhemmin kieltä voi vaihtaa asetuksista.
Lisätietoja ohjelmien kääntämisestä löytyy artikkelista kotoistus.
Asennusmedia
- Pääartikkeli: Asennusmedian hankkiminen
Jakelun asennukseen tarvitaan asennusmedia, jonka saa ladattua jakelun verkkosivustolta. Asennusmedian (levykuvan) latauduttua sitä voidaan käyttää suoraan esimerkiksi virtuaalikoneen asennukseen, mutta laitteen asennukseen pitää se vielä asentaa fyysiselle medialle, kuten USB-muistitikulle ja käynnistää laite medialta.
Miten ohjelmia asennetaan?
- Pääartikkeli: Ohjelmien asentaminen
Linuxissa ohjelmat asennetaan ensisijaisesti käyttäen jakelun paketinhallintaa, jolloin ohjelma asennetaan joko komentoriviltä tai graafisella paketinhallintatyökalulla. Paketinhallintajärjestelmiä on muutamia perusteiltaan erilaisia (Fedora Linux-pohjaisilla, Debian-pohjaisilla, Arch Linuxilla, Gentoolla ja Slackwarella omansa) ja näiden käyttämiseen on useampia työkaluja, joista joitakin voi käyttää useammalla paketinhallintajärjestelmällä.
Asennettaessa paketinhallinta mm. tarkistaa mitä muita ohjelmia ohjelma tarvitsee (paketin riippuvuudet) ja usein asentaa kaikki tarvittavat paketit. Paketinhallinta pitää kirjaa asennetuista paketeista ja mm. hoitaa niiden (puoliautomaattisen) päivittämisen, jos uusia versioita ilmestyy.
Mikäli haluttua pakettia ei löydy paketinhallinnasta, on asennus tehtävä käsin kääntämällä lähdekoodista tai etsittävä ohjelmasta tehty epävirallinen paketti ja asennettava se. Nykyään monien jakeluiden pakettivarastot ovat niin laajoja, että ohjelmia joutuu kääntämään käsin vain jos on erityistarpeita ja silloinkin harvoin. Ohjelmien asentamista paketinhallinnan ohi ei suositella, sillä tällöin menetetään paketinhallinnan hyödyt (mm. puoliautomaattiset päivitykset). Lähdekoodista käännetystä ohjelmasta voi myös tehdä paketin, jolloin osa paketinhallinnan hyödyistä koskee tätäkin ohjelmaa.
Paketin asentaminen toisen jakelun paketista tai epävirallisesta pakettilähteestä saattaa olla vaarallista. Troijan hevosen riskin ohella on riski, että jakeluun huonosti sopeutettu paketti esimerkiksi ylikirjoittaa toisen paketin tiedostoja, ja ennen kaikkea se, että se saattaa riippuvuuksina vaatia paketteja, joita ei jakelussa ole sillä nimellä tai oikealla versionumerolla. Asentaminen paketinhallinnan ohi eri hakemistoon (yleensä /usr/local/paketti) on usein parempi vaihtoehto kuin huonosti sopeutetun paketin asentaminen paketinhallinnan kautta.
Katso myös: Paketinhallinta-luokka
Mitä ohjelmia käyttäisin tai asentaisin?
Pääartikkeli: Suositellut ohjelmat
Lähes kaikkien jakeluiden kanssa tulee oletusohjelmia ja ohjelmistoja mukana, joilla alkuun pääsee sekä myös ne ovat yleensä jaoteltu käyttötarkoitusten mukaan vaikkapa toimisto-ohjelmien tai kuvankäsittelyohjelmien mukaan. Jos käyttäjällä on kokemusta toisessa käyttöjärjestelmässä käyttämistään ohjelmista, voi hyvinkin olla mahdollista, että peräti samasta ohjelmasta löytyy myös Linux-versio, kuten vaikkapa Firefox-verkkoselaimesta tai Steam-peliohjelmistosta. Ja vaikka näin ei olisi, Linuxin ohjelmavalikoimasta todennäköisesti löytyy useampikin vaihtoehto, yllä olevasta pääartikkelista löydät niin käyttötarpeen kuin tiedostopäätteenkiin mukaan ohjelmaehdotuksia.