Jakelu

Linux-käyttöjärjestelmä levitetään useana eri jakeluna. Jakelun jokainen versio sisältää asennusohjelman, käyttöjärjestelmään kuuluvat ohjelmat ja ohjeet ja usein suuren määrän muita paketteja. Yleensä asentamiseen riittää yksi CD-levy ja nettiyhteys (vaihtoehtoisia tapoja on eri tarkoituksiin).

Jakelun nimi on esimerkiksi Ubuntu, Linux Mint, Manjaro, OpenSUSE.

Jakelun kehittäjä voi olla yhtiö (Canonical, Mandriva, Novell, Red Hat ym.), yhteisö (Debian), julkisoikeudellinen taho tai yksityinen henkilö tai ryhmä. Monet jakelut syntyvät suuremman jakelun muunnoksena, jolloin kehittäjä voi tyytyä ylläpitämään tiettyjä muunnoksia ja palvelinta niiden jakelun ja muuten käyttämään alkuperäisen jakelun paketteja enemmän tai vähemmän suoraan. Suuria omavaraisia jakeluitakin on useita.

Suurimmat jakelut on useimmiten tarkoitettu olemaan yleiskäyttöisiä, sopimaan sekä erikokoisiin palvelimiin että työpöytäkäyttöön, jotkut myös erikoistarkoituksiin, kuten sulautettuihin järjestelmiin. Osa jakeluista on ensisijaisesti tarkoitettu tiettyyn käyttöön, mutta mahdollistavat yleensä myös tavallisen palvelin- ja työpöytäkäytön. Niinpä suositummat jakelut ovat yleensä tavalliselle käyttäjälle paras valinta.

Taustaa

Alun perin GNU/Linuxin käyttäjillä oli tapana asentaa kääntämällä itse Linux-kernel/ydin ja sen päälle GNU-projektin kehittämiä käyttöjärjestelmän työkaluja eli kirjastoja ja apuohjelmia, joista yhdessä koostui GNU/Linux-käyttöjärjestelmä (eli tuttavallisemmin pelkkä ”Linux”). Tämän käyttöjärjestelmän päälle voitiin asentaa haluttuja ohjelmia.

Jo muutaman vuoden kuluttua tuli vaihtoehdoksi, että jokin kolmas osapuoli paketoi GNU/Linuxin valmiiksi kokonaisuudeksi (nopeuttamaan käyttöönottoa) eri tarkoituksia varten. Tämän työn tuloksia kutsutaan eri nimillä:

• jakelu
• levitysversio
• ohjelmakokonaisuus
• levityspaketti
• tai harrastajapiireissä tuttavallisimmin "distro" (engl. Distribution).

Eri jakeluita on lueteltu sivulla Linuxin jakelupaketit, kaikki linux.fi:n käsittelemät jakelut luokassa Jakelut. Keskustelua ja kysymykset eri jakeluista esimerkiksi Linux.fi:n Jakelupaketit ja työpöytäympäristöt -alueella.

Työpöytäkäyttö

Työpöytäkäyttöön tarkoitetussa levityspaketeissa valitaan käyttöjärjestelmän perustan lisäksi mukaan yksi tai useampi graafinen käyttöliittymä, joko yleisistä työpöytäympäristöistä kuten GNOME, KDE, Xfce tai pelkkä ikkunointiohjelma kuten: Blackbox, IceWM tai Window Maker. Levityspaketissa on mukana myös suuri määrä erilaisia ohjelmia jotka mahdollistavat tietokoneen käytön erilaisissa tehtävissä. Esimerkiksi mukaan on voitu valita eri ohjelmia eri tarkoituksia varten, tässä muutamia esimerkkejä:

• Toimistokäyttöön: LibreOffice, Koffice, Abiword, Gnumeric.
• Graafiseen työhön: GIMP, Inkscape, Krita, Scribus, Gwenview.
• Multimedian toistamiseen: Kaffeine, Totem, Banshee, Amarok.

Osassa jakeluja on valmiiksi valittu tietty työpöytäympäristö ja siihen sopivat ohjelmat, osassa nämä on valittavissa tiettynä koneen "käyttötarkoituksena" (Debian: "task"), osassa ohjelmat pitää valita enemmän tai vähemmän yksittäin.

Palvelinkäyttö

Palvelinkäyttöön tarkoitetuissa levityspaketeissa valitaan käyttöjärjestelmän lisäksi eri palveluita tarjoavia palvelinohjelmia mukaan kuten:

• (S)FTP-palvelin
• HTTP/WWW-palvelin
• SSH-palvelin
• Sähköpostipalvelin

Joissakin palvelinkäyttöön tarkoitetuissa levityspaketissa nämä palvelut ovat päällä oletuksena mikä tarkoittaa että käyttäjän täytyy myös omata perustiedot miten säätää palvelut, suojata palvelimensa ja huolehtia sen tietoturvasta.

Toinen lähestymistapa on, että palvelimen asentaja oletetaan tietävän mitä tekee ja haluavan itse valita asennettavat paketit. Toki tietoturvaosaamista tarvitaan silloinkin, viimeistään siinä vaiheessa, kun itse asentaa palvelut.

Palvelinkäyttöön tarkoitetuissa levityspaketissa ei usein tule oletuksena graafista käyttöliittymää mukana kuten työpöytäkäyttöön tarkoitetuissa, vaan järjestelmää hallitaan usein komentorivi-pohjaisella käyttöliittymällä itse tietokoneella tai asiakaskoneella SSH:n kautta. SSH mahdollistaa myös palvelimen käytön graafisella käyttöliittymällä toiselta koneelta (X mahdollistaa graafisten ohjelmien ajon koneella, jolla itsellään ei ole tähän sopivia näyttöajureita tai edes näyttöä).

Mikään ei kuitenkaan estä asentamasta palvelimelle graafista käyttöliittymää tai muita ohjelmia. Myös muutos on toisinpäin mahdollinen eli työpöytäkäyttöön tarkoitettuun levityspakettiin voidaan asentaa palvelinohjelmia.

Isommat jakelut sopivat yleensä sekä työpöytä- että palvelinkäyttöön. Joissakin jakeluissa asennusohjelma kysyy mihin asennusta on tarkoitus käyttää ja muokkaa perusasennusta sen mukaan, mutta palvelin- tai työpöytäohjelmistojen asentaminen jälkikäteen ei ole ongelma missään jakelussa.

Jakeluiden suhde toisiinsa

Monet levityspaketit ovat johdannaisia toisistaan. Vanhimpia jakeluita ovat Slackware (1993), Debian (1993) ja Red Hat (1994). Esimerkiksi Debian GNU/Linux pohjalle rakentuu nykyään melkoinen määrä uusia levityspaketteja: Knoppix, Linspire, Mepis, Ubuntu, jne. Red Hatin yksityiskäyttäjille ja harrastajille suunnattu jakelu on nykyään Fedora, kaupallinen versio on nimeltään ”Red Hat Enterprise Linux” jota myydään yrityksille. Red Hatin kaupallisesta versiosta on olemassa CentOS-jakeluversio, joka tarjoaa 100% binääriyhteensopivuuden kaupallisen jakeluversion kanssa, mutta ilman kaupallista tukea.

Jakeluversiot ovat keskenään melko yhteensopivia; hakemistorakenne ja monet käytännöt ovat samoja, samoja ohjelmia saa kaikkiin jakeluihin jne. Jos tietty ohjelma ei löydy omasta jakelusta sen asentaminen jostakin toisesta onnistuu ainakin lähdekoodista asentamalla eli "kääntämällä". Asentaminen toisesta jakelusta voi kuitenkin sekoittaa paketinhallinnan tai aikaansaada muuta epätoivottavaa, joten sitä ei kannata tehdä ymmärtämättä järjestelmää.

Jakeluversioiden erot löytyvät pääasiassa toisaalta asennustavassa sekä mukana tulevissa graafisissa hallintatyökaluissa, kuten esimerkiksi Mandrivan ”MCC”:n ja Novellin (open)SUSE:n ”YaST”:n välillä, toisaalta oletusasetuksissa, päivityksissä ja tuessa. Asetuksien muutokset mitä käyttäjä tekee eri jakeluversioiden omilla hallintatyökaluilla, voidaan muissa jakeluversioissa tehdä ainakin käyttämällä tekstieditoria. Kaikki asetukset tallennetaan GNU/Linux-käyttöjärjestelmässä tavallisiin tekstitiedostoihin joiden sijainnit ovat pääosin samat jakeluversiosta riippumatta. Tällä tavoin itse GNU/Linuxin periaatteet ymmärtämällä, käyttäjä ei ole sidoksissa tietyn jakelun valintoihin.

Minkä Linux-levityspaketin valitsisin?

Tähän erittäin usein kysyttyyn kysymykseen on erittäin vaikea vastata hyvin. "Oikea" vastaus riippuu paitsi omista tarpeista, taidoista ja kiinnostuksesta myös työpaikalla tai kaveripiirissä tehdyistä ratkaisuista. Haluaako kysyjä keskittyä koneen käyttämiseen vai onko kone itsessään harrastus? Pitääkö viimeisten multimediakilkkeiden toimia vai onko tärkeämpää, että kone toimii ilman säätämistä? Pitääkö joidenkin tiettyjen ohjelmien toimia mahdollisimman vähällä työllä? Osaako itse hakea apua, vai onko avun löydyttävä lähipiiristä tai kaupalliselta toimijalta?

Esimerkiksi mahdollisimman helppoa ja aloittelijaystävällistä jakelua etsivät kääntyvät usein Linux Mintin, Mandrivan, OpenSUSEn tai Ubuntun pariin. Toisaalta vaikkapa Arch, Debian, Gentoo ja Slackware ovat edistyneempien käyttäjien suosiossa. Näitä jälkimmäisiä on helpompi muokata juuri oman mielensä tai omien tarpeittensa mukaan – kunhan on riittävää yleistä Unix/Linux-tietämystä. Toisaalta nämä teettävät käyttöjärjestelmän ja/tai ohjelmien asentajalta enemmän työtä kuin helpot jakelut.

Yleisimmät jakelut ovat myös lueteltu sivulla Jakelun valinta.

Vaihtoehto 1: Valitse sama jakeluversio, joka kaverillasikin on

Kun valitset saman levityspaketin, jota kaverisikin käyttää, saat helpoimmin apua ongelmatilanteissa. Kaverisi on saattanut jo törmätä ongelmaan, jonka kanssa painiskelet ja pystyy auttamaan sinua. Toisaalta, jos hänen koneessaan jokin ohjelma toimii, joka sinulla ei, niin voit saada vinkkiä ongelmaan tutkimalla, miten hänen kokonpanonsa tai asetuksensa eroavat omastasi. Lähituen saaminen Linux-ongelmissa on varmasti yksi tärkeimpiä valintaperusteita levityspaketille.

Vaihtoehto 2: Valitse yleinen ja hyvin tunnettu jakelu

Yleisiä jakeluversioita ovat mm. Arch Linux, Debian, Fedora, Gentoo, Linux Mint, OpenSUSE ja Ubuntu. Näitä on kuvailtu sivulla Jakelun valinta. Kaikille näistä on olemassa omia web-sivustoja, usein myös suomeksi. Ja koska kyseisiä levityspaketteja käytetään Suomessakin paljon, voit suhteellisen pian saada vastauksen näitä versioita käyttäviltä henkilöiltä, mikäli ongelmasi ei ole todella harvinainen.

Ensiksi kannattaa tutustua levityspaketin toimittajan omiin web-sivuihin ja etsiä sieltä Errata, Support tai QA -osioita, joissa käsitellään jakeluversioon liittyviä ongelmia.

Vaihtoehto 3: Hanki levityspaketti jonkin Linux-alkeiskirjan mukana

Levityspaketin hankkiminen jonkin Linux-lähdeteoksen kanssa on harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Näin voit tutustua uuden järjestelmäsi toimintaan etukäteen rauhassa lukemalla ja kokeilla kirjan ohjeita sen jälkeen käytännössä. Kirjan ja asennusromppuja on saatavissa myös kirjastosta ilman korvausta. Ubuntu on tämän lajinen jakelu.

Huom. Kovin vanhaa jakeluversiota ei kannata hankkia. Vaikka kymmenen vuotta vanha Unix-kirja saattaa vielä olla perusteiltaan käypä, parin vuoden takaiseen jakeluversioon on jo liki kaikista ohjelmista uudet versiot tarjolla ja ainakin työpöytä- ja toimisto-ohjelmissa kehitys on ollut nopeaa. Riippuen jakelusta tietoturvapäivityksiä voi saada korkeintaan muutaman vuoden vanhaan jakeluversioon, ja erityisesti uusilla tietokoneilla mahdollisimman tuore laitetuki on tarpeen.

Vaihtoehto 4: Kokeile esittely-levyä ilman asentamista

Valitse siis jokin ns. Live-levityspaketti ja kokeile sen käyttöä suoraan CD- tai DVD-levyltä.

Nykyään ei Linuxia tarvitse asentaa koneelle sitä käyttääkseen, vaan täydellisen työpöytäympäristön saa käynnistettävälle CD- tai DVD-levylle ahdettuna. Levy laitetaan asemaan ja kone käynnistetään siltä, jonka jälkeen (muutaman minuutin laitteistotunnistuksen jälkeen) ollaankin graafisella työpöydällä. Parhaimmillaan kaikki toimii suoraan ilman mitään säätöjä, mutta joskus tunnistus kuitenkin ontuu paikoittain. Usein tuloksena kuitenkin on ympäristö jossa esimerkiksi WWW-surffailu tai CD-levyjen kirjoittaminen onnistuu ilman mitään ylimääräisiä säätöjä. Tämä on helppo tapa saada asiasta hieman kuvaa ja mahdollistavatpa useimmat Live-levyt vieläpä kiintolevylle asennuksen samalta levyltä, jos sattuu enemmänkin kiinnostamaan.

Linux käynnistyy Live-levyltä siis suoraan käyttövalmiiksi ja sen sisältämiä sovellusohjelmia voi suorittaa levyltä ilman erillistä asennusta. Näin voit varmistaa laitteiston yhteensopivuuden ja totutella Linuxin käyttöön vaarantamatta koneellasi mahdollisesti jo olevaa käyttöjärjestelmää ja tietoja. Jos tällainen levityspaketti toimii ja tuntuu hyvältä, voi joko suoraan asentaa sen kovalevylle tai hakea verkosta varsinaisen kovalevylle asennettavan version, riippuen levityspaketista. Kun levityspaketin vielä polttaa CD-RW-levyille, voi levyn kierrättää seuraavan levityspaketin käyttöön, mikäli ei pidä ensimmäisestä kokeilemastaan.

Live-versioiden miinuspuolena on käytön hitaus ja mahdollisten asetusten tallentamisen ongelma, jonka voi ratkaista helpoiten tallentamalla USB-muistitikulle. Osaavatpa useimmat CD-versiot liittää työpöydälle myös kuvakkeet koneessa jo olevan käyttöjärjestelmän levyihin, jolloin niitä voidaan lukea kun ollaan käynnistetty kone Linuxiin. Nykyään useiden jakeluiden asennuslevy on itseasiassa Live-levy, jolta käyttöjärjestelmää voi käyttää lähes normaalisti myös asennuksen aikana.

• Debian - Debianilla on useampi live-levy eri tarkoituksiin
• [1] - Kanotix (kuin Knoppix, mutta täysin Debian-yhteensopiva paketeiltaan, Klik-asennukset)
• [2] - Knoppix (ensimmäinen laajalle levinnyt LiveCD-distro)
• [3] - Mepis (Live-cd, jossa panostettu erityisesti helppokäyttöisyyteen ja multimedian toimivuuteen)
• [www.linuxmint.com] - Linux Mint, joka on tarkoitettu erityisesti aloittelijoille ja on siksi hyvin suosittu jakelu.
• [4] - PCLinuxOS (sisältää todella paljon ohjelmia ja myös suljetut NVIDIA/AMD-ajurit, joten pelaaminenkin onnistuu suoraan)
• [5] - Ubuntu (latauksen vaihtoehtona valmiita CD-levyjä saa tilattua postitse ilmaiseksikin)
• [6] - Xfld (Knoppix kevyemmällä ja nopeammalla Xfce-työpöydällä)

Vaihtoehto 5: Valitse päivitystiheyden perusteella

Osa Linux-levityspaketeista päivittyy melko tiheään, jopa useita kertoja vuodessa. Tällöin voi tulla rasitteeksi seurata korjaus- ja tietoturvapäivityksiä, joita ei vanhalle levityspaketille tueta kovin pitkään uuden version ilmestymisen jälkeen. Tyypillisesti tuki vanhalle versiolle taataan 12-18 kuukaudeksi uuden version julkaisun jälkeen. Tällöin vanha versio kannattaa päivittää uuteen, jotta oman koneen tietoturva ei vaarannu.

Onneksi uuden version päivittäminen vanhan version päälle menee yleensä vaivattomasti valitsemalla uuden levityspaketin asennusohjelmasta Päivitä-vaihtoehdon. Omat tiedot kannattaa silti muistaa varmuuskopioida ennen jakelupaketin päivittämistä.

Monet Linux-jakelijat tarjoavat ns. yritysversion, jota tuetaan viisi tai jopa seitsemän vuotta julkistuspäivämäärästä eteenpäin. Näin voi valmistautua rauhassa uuteen jakeluversioon siirtymiseen esimerkiksi laitteiston päivittämisen yhteydessä. Enterprise-versio on esimerkiksi RedHatin RHEL.

Vaihtoehto 6: Käytä valinta-apulaista

Kokeile verkossa olevia valinta-apulaisia. Vastaa kysymyksiin ja apulainen valitsee sinulle sopivan jakelun:

http://www.zegeniestudios.net/ldc/index.php?firsttime=true ^{[vanhentunut linkki]}

Liite: Mikä on jakelupakettini versio?

Alla ovat lueteltuina eri jakelupakettien tiedostot, joista voi lukea jakelupaketin version. Tiedoston sisällön saat selville esimerkiksi cat-käskyllä.

• Debian

/etc/debian_version

• Fedora

/etc/fedora-release

• Gentoo

/etc/gentoo-release

• Mandrake, Mandriva 2005

/etc/mandrake-release

• Redhat

/etc/redhat-release

• Slackware

/etc/slackware-version

• SuSE / OpenSuSE

/etc/SuSE-release